Kiipeilykengän valinta lapselle

Minua pyydettiin kirjoittamaan juttu erääseen kotimaiseen aloittelevaan kiipeilylehteen. Aiheeksi annettiin kiipeilykengän valinta lapselle. Jutun kirjoitin, mutta sitä ei koskaan keretty julkaista, sillä lehti ilmeisesti lopetti toimintansa. Ei siitä sen enempää. Artikkeli on kuitenkin tässä. Toivottavasti joku saa tästä apuja omiin ja lastensa kenkävalintoihin.

 

Kiipeilykenkä kasvavaan jalkaan

Lapset ovat luontaisia kiipeilijöitä. Kukapa ei olisi nähnyt lapsen kiipeävän kiven päälle, puuhun, aidan yli, leikkitelineellä tai minne tahansa muualle. Kiipeily onkin lapselle hyvä ja luontainen harrastus. Ja mikäs sen mukavampaa kuin harrastaa kiipeilyä yhdessä oman vanhemman kanssa. Tuskin kukaan vanhempi harmittelee, että on tullut vietettyä liikaa aikaa lastensa kanssa.

Monen lajin aloittamisessa kustannukset nousevat helposti alkuun suuriksi. Toisin on kiipeilyn kanssa. Käytännössä riittää, että lähtee lähimmälle sisähallille kiipeämään, maksaa nimellisen kertamaksun ja ehkä kenkävuokran. Pieni lapsi pärjää alkuun vaikka sisäpelikengillä tai sukkasilleen, jos vuokrakengät ovat vielä liian isoja. Alussa käytetään pääosin isoja otteita, joille mahtuu myös iso osa lapsen jalkapohjasta. Siksi isoilla otteilla kiivetessä kiipeilykengällä ei ole juurikaan merkitystä. Kenkien vuokraaminen on myös hyvä vaihtoehto alkuun. Voi olla, ettei vanhempien harrastus olekaan lapsesta yhtä kivaa ja harrastus ei ota tuulta alleen.

Sitten kun lapsen taidot kehittyvät, reitit vaikeutuvat ja huomaa jalkojen lipsuvan enemmän, on viimeistään hyvä hetki alkaa harkita ensimmäisen oikean kiipeilykenkäparin ostamista.

Mukavuus tärkeintä

Tärkein asia valittaessa kiipeilykenkää lapselle on sopivan ja istuvan kengän löytäminen. Lapselle kengän mukavuus on tärkeämpi asia kuin pito pienillä otteilla. Kiipeily on alkuun leikkiä ja mukavaa yhdessä tekemistä. Lapsi ei välttämättä ymmärrä, miksi kiipeilykengän täytyy puristaa tai tuntua epämukavalta. Lapsella ei myöskään ole samanlaista kontrollia ja tarkkuutta jalkatyöskentelyssä kuin aikuisella, joten tiukan kengän käyttäminen ei välttämättä juurikaan paranna suoritusta. Epämukavan kengän käyttäminen helposti myös latistaa lapsen intoa lähteä kiipeilemään. Eli mukavuus ennen kaikkea.

Mielummin iso kuin pieni

Liian pienen kengän valinta saattaa haitata lapsen jalan luonnollista kehitystä, josta voi seurata ongelmia koko loppuiäksi. Lapsen jalka saattaa kasvaa vuoden aikana jopa kolme kokoa, joten on tärkeää, etteivät kengät ole aluksi liian pienet.

Tarkkaile lapsesi jalkoja sekä käyttäytymistä kiipeilytilanteessa. Kenkien pois jalasta ottaminen heti reitin kiivettyään voi olla matkittu käyttäytymismalli aikuselta, mutta se saattaa olla myös merkki liian pienestä kengästä. On myös hyvä tarkistaa lapsen jalat aika ajoin kengän sopivuuden varmistamiseksi. Jalan punotus tai jopa rakkulat ovat myös merkki kengän pienuudesta. Toisaalta, jos kenkä on liian iso, sekin saattaa aiheuttaa hankaamia ja rakkuloita, kun kenkä pyörii jalassa.

Oikean koon löytäminen voi olla haasteellista. Hyvä kompromissi on ostaa kapeammat, mutta hieman pidemmät kengät, jossa käyttää paksua sukkaa. Jalan kasvaessa sukan voi ottaa pois. Näin kenkien käyttöikää saa hieman jatkettua. Jalka kasvaa enemmän pituutta kuin leveyttä, joten on parempi, että kenkä on hieman liian pitkä kuin yhtään liian lyhyt. Varpaita pitäisi pystyä heiluttamaan kengässä, mutta sivuttaisliike tulisi minimoida.

Helposti jalkaan ja pois

Kenkä tulisi olla myös helppo laittaa jalkaan, jotta turhautumista ei pääsisi tulemaan ainakaan ennen kiipeilyn aloittamista. Monet valmistajat suosivatkin tarrakiinnitteisiä kenkiä nauhojen solmimisen sijaan. Tarrat saa nopeasti auki ja kiinni, ja lapsi osaa tehdä sen itsekin. Moni kiipeilykenkävalmistaja on keksinyt laittaa tarranauhan tai jonkun muun kiristyssysteemin myös kantapäähän. Kun sen avaa, saa kengän laitettua helpommin lapsen jalkaan. Tarralla voi alkuun myös hieman rajoitaa kengän pituutta säätämällä sen kireämmälle. Jalan kasvaessa kantapään kiristintä löysätään, mikä kasvattaa kengän pituutta ja tuo lisää käyttöikää.

Lapsen nopean jalankasvun takia on hyväksyttävä, että uudet kengät pitää ostaa ainakin kerran vuodessa. Todennäköistä on, että kengät on kulutettu loppuun vuoden jälkeen joka tapauksessa.

Kiipeilykenkä nuorelle

Nuorelle kiipeilykenkää ostettaessa pätee kutakuinkin samat säännöt kuin aikuisellakin (ks. kengän valinta aikuiselle ROCK Sport magazine nro 1/2015). Monet nuoret ovatkin saattaneet kiivetä jo jonkin aikaa ja tarpeet kengälle ovat eri kuin vasta-alkajalle. Erona aikuisen kengän valintaan on oikeastaan vain koko, joka kannattaa sovittaessa olla hieman iso.

Melkein kaikki kiipeilykengät venyvät, mutta nuoren jalka tuppaa kasvamaan nopeammin. Kenkiä pitää siis uusia myös tässä tapauksessa hieman nopeammin. Lapsen jalan kasvaminen päättyy vasta noin 16 vuoden iässä, jolloin mm. sidekudokset ovat vahvistuneet aikuisen jalan tasolle.

Pysyviä haittoja liian pienistä kengistä

Normaalin jalan kasvun rajoittaminen esimerkiksi liian pienten kenkien toistuvalla käyttämisellä saattaa aiheuttaa pysyviä vaurioita kuten esimerkiksi hermopinteitä, liikavarpaita tai isovarpaan epämuodostumista.

Varsinkin boulderoidessa tömähdetään patjalle toistuvasti. Jalan ollessa ahdettu liian pieneen kenkään jalka ei pääse ottamaan vastaan patjalle tippumisesta johtuvaa iskua luonnollisesti. Tämä taas saattaa aiheuttaa pidemmällä aikavälillä suurta rasitusta nilkalle.

Jalkojen ongelmat ovat varsin yleisiä kiipeilijöiden keskuudessa. Ison osan ongelmista on aiheuttanut liian pieni kiipeilukenkä. Ole siis tarkkana kun valitset kenkää lapselle tai nuorelle. Mielummin iso kuin pieni ja mukavuus ennen kaikkea. Järkevällä kenkävalinnalla voidaan ehkäistä ongelmia jo ennakkoon ja edesauttaa harrastuksen jatkumista ilman kengistä aiheutuvia komplikaatioita.

Lähteet:

https://www.thebmc.co.uk/climbing-shoes-is-pain-insane

http://www.indoorclimbing.com/Kids_Climbing_Shoes.html

http://www.ruggedinnovations.com/2013/06/kids-climbing-gear-choosing-right-shoes.html

1 thoughts on “Kiipeilykengän valinta lapselle

Jätä kommentti