Arvostelu: Tenaya Iati

Minulla oli Tenayan kengistä aikasempaa kokemusta jo Oasista, josta löytyy arvostelu täältä. Oaseihin olin erittäin tyytyväinen joten päätin antaa myös uudemmalle Iatille mahdollisuuden. Ei kai se ainakaan huonompi voi olla?

Tenaya markkinoi kenkää kuten Oasiakin. Iskulauseena oli huippu suorituskyky mukavuuden kärsimättä. Oasissa kaava ainakin oli ollut varsin toimiva. Iatiin oli kumminkin tehty muutama parannus. Kengän kiristysnauhoja ja varsinkin tarraa oli parannettu ja mielestäni se varsin toimiva tässä kengässä onkin. Tuntumaltaan Iati ei ole ehkä aivan yhtä pehmeä kuin Oasi. Tuntuma on kumminkin ihan hyvä. Kumi kattaa Iatissa koko pohjan kun Oasissa kumia ei ollut päkiän ja kantapään välissä juuri ollenkaan.

IMG_7298

Kantapäätäkin oli parannettu laittamalla siihen tasaisempi ja leveämpi alue kumia Oasiin verrattuna. Oasissahan oli sellainen kohotettu ”selkäranka” kumia kantapäässä. Omaan jalkaani Iatin kantapää ei istu niin hyvin kuin edeltäjänsä. Tyhjää tilaa on hieman enemmän verrattuna Oasiin. Toisaalta leveämpi kumialue voisi olla parempi huukatessa olettaen että kenkä istuu jalkaan.

Myös koko on vähän eri kuin Oasissa. Otin puoli numeroa pienemmän Iatin. Tenayan kengän ei kuulemma pitäisi hirveästi venyä mutta saman koon Iati olisi kyllä jäänyt turhan väljäksi, varsinkin kuin kantapää ei ole yhtä istuva. Lestiltään Iati on todella kapea. Itsellenkin melkein liian kapea. Synteettisen- ja aidon nahan yhdistelmä puuvillaisen päällisen kanssa saa kyllä kengän tuntumaan jalkaan aika pehmeältä mikä antaa anteeksi kapeaa lestiä. Ehkä juurikin kapean lestin ja pehmeän päällisen ansiosta kenkä istuu jalkaan kuin sukka. Niinkuin sanoin jo aikaisemmin, niin tuntuma on aika hyvä mutta tarkkuus ei valitettavasti ole ehkä ihan samaa luokkaa edeltäjänsä kanssa. Tuntuu että kenkä on niin kapea ja nuolimainen kärjestä, ettei oikein tahdo saada kunnolla painetta pieniin jalkaotteisiin. Kenkä tuntuu välillä ikäänkuin muljahtavan pois otteelta. Tämä ongelma on kumminkin vain kaikkein pienimmillä jalkaotteilla. Sisällä kiivetessä en ole vastaavaa huomannut. Ja voihan ongelma johtua myös omasta jalkatekniikastani😉

IMG_7297

Pari kuukautta kenkää käyttäneenä en ole huomannut vielä juuri mitään kulumisen merkkejä. Kenkä tuntuu yhä lähes pakasta vedetyltä. Kiipeän Iatilla kuitenkin mieluiten sisällä. Siellä se on riittävän tunnokas eikä lievä tarkkuuden puute haittaa.

Voi myös olla että en ole vaan tottunut vielä kiipeämään Iateilla ulkona ja tarkkuuden puute johtuu lähinnä siitä. En ehkä ole vielä sinut kengän kanssa ulkona. Edellinen kenkäni Scarpa Booster S on ollut luotto ulkokenkäni. Se on profiililtaan leveämpi ja tuntuma kärjessä on erilainen. Sillä pitää myös astua pienille jalkaotteille erilailla verrattuna Iatiin. Sanoisin että, Iati ei ole parhaimmillaan pienillä otteilla tai todella negatiivisillä reiteillä. Tenaya Iati on kuitenkin loistava yleiskenkä köyteen tai boulderiin. Jälleen kerran suosittelen kokeilemaan jos tulee mahdollisuus.

IMG_7296

Plussat

  • ihan hyvä tuntuma
  • sisällä kiivetessä sopivan pehmeä
  • sukkamainen istuvuus kapeaan jalkaan
  • hengittävä ja pehmeä päällinen

 

Miinukset

  • liian kapea?
  • tarkkuudessa häviää Oasille
  • kantapään istuvuus

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s