Kiipeilykengän valinta lapselle

Minua pyydettiin kirjoittamaan juttu erääseen kotimaiseen aloittelevaan kiipeilylehteen. Aiheeksi annettiin kiipeilykengän valinta lapselle. Jutun kirjoitin, mutta sitä ei koskaan keretty julkaista, sillä lehti ilmeisesti lopetti toimintansa. Ei siitä sen enempää. Artikkeli on kuitenkin tässä. Toivottavasti joku saa tästä apuja omiin ja lastensa kenkävalintoihin.

 

Kiipeilykenkä kasvavaan jalkaan

Lapset ovat luontaisia kiipeilijöitä. Kukapa ei olisi nähnyt lapsen kiipeävän kiven päälle, puuhun, aidan yli, leikkitelineellä tai minne tahansa muualle. Kiipeily onkin lapselle hyvä ja luontainen harrastus. Ja mikäs sen mukavampaa kuin harrastaa kiipeilyä yhdessä oman vanhemman kanssa. Tuskin kukaan vanhempi harmittelee, että on tullut vietettyä liikaa aikaa lastensa kanssa.

Monen lajin aloittamisessa kustannukset nousevat helposti alkuun suuriksi. Toisin on kiipeilyn kanssa. Käytännössä riittää, että lähtee lähimmälle sisähallille kiipeämään, maksaa nimellisen kertamaksun ja ehkä kenkävuokran. Pieni lapsi pärjää alkuun vaikka sisäpelikengillä tai sukkasilleen, jos vuokrakengät ovat vielä liian isoja. Alussa käytetään pääosin isoja otteita, joille mahtuu myös iso osa lapsen jalkapohjasta. Siksi isoilla otteilla kiivetessä kiipeilykengällä ei ole juurikaan merkitystä. Kenkien vuokraaminen on myös hyvä vaihtoehto alkuun. Voi olla, ettei vanhempien harrastus olekaan lapsesta yhtä kivaa ja harrastus ei ota tuulta alleen.

Sitten kun lapsen taidot kehittyvät, reitit vaikeutuvat ja huomaa jalkojen lipsuvan enemmän, on viimeistään hyvä hetki alkaa harkita ensimmäisen oikean kiipeilykenkäparin ostamista.

Mukavuus tärkeintä

Tärkein asia valittaessa kiipeilykenkää lapselle on sopivan ja istuvan kengän löytäminen. Lapselle kengän mukavuus on tärkeämpi asia kuin pito pienillä otteilla. Kiipeily on alkuun leikkiä ja mukavaa yhdessä tekemistä. Lapsi ei välttämättä ymmärrä, miksi kiipeilykengän täytyy puristaa tai tuntua epämukavalta. Lapsella ei myöskään ole samanlaista kontrollia ja tarkkuutta jalkatyöskentelyssä kuin aikuisella, joten tiukan kengän käyttäminen ei välttämättä juurikaan paranna suoritusta. Epämukavan kengän käyttäminen helposti myös latistaa lapsen intoa lähteä kiipeilemään. Eli mukavuus ennen kaikkea.

Mielummin iso kuin pieni

Liian pienen kengän valinta saattaa haitata lapsen jalan luonnollista kehitystä, josta voi seurata ongelmia koko loppuiäksi. Lapsen jalka saattaa kasvaa vuoden aikana jopa kolme kokoa, joten on tärkeää, etteivät kengät ole aluksi liian pienet.

Tarkkaile lapsesi jalkoja sekä käyttäytymistä kiipeilytilanteessa. Kenkien pois jalasta ottaminen heti reitin kiivettyään voi olla matkittu käyttäytymismalli aikuselta, mutta se saattaa olla myös merkki liian pienestä kengästä. On myös hyvä tarkistaa lapsen jalat aika ajoin kengän sopivuuden varmistamiseksi. Jalan punotus tai jopa rakkulat ovat myös merkki kengän pienuudesta. Toisaalta, jos kenkä on liian iso, sekin saattaa aiheuttaa hankaamia ja rakkuloita, kun kenkä pyörii jalassa.

Oikean koon löytäminen voi olla haasteellista. Hyvä kompromissi on ostaa kapeammat, mutta hieman pidemmät kengät, jossa käyttää paksua sukkaa. Jalan kasvaessa sukan voi ottaa pois. Näin kenkien käyttöikää saa hieman jatkettua. Jalka kasvaa enemmän pituutta kuin leveyttä, joten on parempi, että kenkä on hieman liian pitkä kuin yhtään liian lyhyt. Varpaita pitäisi pystyä heiluttamaan kengässä, mutta sivuttaisliike tulisi minimoida.

Helposti jalkaan ja pois

Kenkä tulisi olla myös helppo laittaa jalkaan, jotta turhautumista ei pääsisi tulemaan ainakaan ennen kiipeilyn aloittamista. Monet valmistajat suosivatkin tarrakiinnitteisiä kenkiä nauhojen solmimisen sijaan. Tarrat saa nopeasti auki ja kiinni, ja lapsi osaa tehdä sen itsekin. Moni kiipeilykenkävalmistaja on keksinyt laittaa tarranauhan tai jonkun muun kiristyssysteemin myös kantapäähän. Kun sen avaa, saa kengän laitettua helpommin lapsen jalkaan. Tarralla voi alkuun myös hieman rajoitaa kengän pituutta säätämällä sen kireämmälle. Jalan kasvaessa kantapään kiristintä löysätään, mikä kasvattaa kengän pituutta ja tuo lisää käyttöikää.

Lapsen nopean jalankasvun takia on hyväksyttävä, että uudet kengät pitää ostaa ainakin kerran vuodessa. Todennäköistä on, että kengät on kulutettu loppuun vuoden jälkeen joka tapauksessa.

Kiipeilykenkä nuorelle

Nuorelle kiipeilykenkää ostettaessa pätee kutakuinkin samat säännöt kuin aikuisellakin (ks. kengän valinta aikuiselle ROCK Sport magazine nro 1/2015). Monet nuoret ovatkin saattaneet kiivetä jo jonkin aikaa ja tarpeet kengälle ovat eri kuin vasta-alkajalle. Erona aikuisen kengän valintaan on oikeastaan vain koko, joka kannattaa sovittaessa olla hieman iso.

Melkein kaikki kiipeilykengät venyvät, mutta nuoren jalka tuppaa kasvamaan nopeammin. Kenkiä pitää siis uusia myös tässä tapauksessa hieman nopeammin. Lapsen jalan kasvaminen päättyy vasta noin 16 vuoden iässä, jolloin mm. sidekudokset ovat vahvistuneet aikuisen jalan tasolle.

Pysyviä haittoja liian pienistä kengistä

Normaalin jalan kasvun rajoittaminen esimerkiksi liian pienten kenkien toistuvalla käyttämisellä saattaa aiheuttaa pysyviä vaurioita kuten esimerkiksi hermopinteitä, liikavarpaita tai isovarpaan epämuodostumista.

Varsinkin boulderoidessa tömähdetään patjalle toistuvasti. Jalan ollessa ahdettu liian pieneen kenkään jalka ei pääse ottamaan vastaan patjalle tippumisesta johtuvaa iskua luonnollisesti. Tämä taas saattaa aiheuttaa pidemmällä aikavälillä suurta rasitusta nilkalle.

Jalkojen ongelmat ovat varsin yleisiä kiipeilijöiden keskuudessa. Ison osan ongelmista on aiheuttanut liian pieni kiipeilukenkä. Ole siis tarkkana kun valitset kenkää lapselle tai nuorelle. Mielummin iso kuin pieni ja mukavuus ennen kaikkea. Järkevällä kenkävalinnalla voidaan ehkäistä ongelmia jo ennakkoon ja edesauttaa harrastuksen jatkumista ilman kengistä aiheutuvia komplikaatioita.

Lähteet:

https://www.thebmc.co.uk/climbing-shoes-is-pain-insane

http://www.indoorclimbing.com/Kids_Climbing_Shoes.html

http://www.ruggedinnovations.com/2013/06/kids-climbing-gear-choosing-right-shoes.html

Mainokset

Arvostelu: Tenaya Iati

Minulla oli Tenayan kengistä aikasempaa kokemusta jo Oasista, josta löytyy arvostelu täältä. Oaseihin olin erittäin tyytyväinen joten päätin antaa myös uudemmalle Iatille mahdollisuuden. Ei kai se ainakaan huonompi voi olla?

Tenaya markkinoi kenkää kuten Oasiakin. Iskulauseena oli huippu suorituskyky mukavuuden kärsimättä. Oasissa kaava ainakin oli ollut varsin toimiva. Iatiin oli kumminkin tehty muutama parannus. Kengän kiristysnauhoja ja varsinkin tarraa oli parannettu ja mielestäni se varsin toimiva tässä kengässä onkin. Tuntumaltaan Iati ei ole ehkä aivan yhtä pehmeä kuin Oasi. Tuntuma on kumminkin ihan hyvä. Kumi kattaa Iatissa koko pohjan kun Oasissa kumia ei ollut päkiän ja kantapään välissä juuri ollenkaan.

IMG_7298

Kantapäätäkin oli parannettu laittamalla siihen tasaisempi ja leveämpi alue kumia Oasiin verrattuna. Oasissahan oli sellainen kohotettu ”selkäranka” kumia kantapäässä. Omaan jalkaani Iatin kantapää ei istu niin hyvin kuin edeltäjänsä. Tyhjää tilaa on hieman enemmän verrattuna Oasiin. Toisaalta leveämpi kumialue voisi olla parempi huukatessa olettaen että kenkä istuu jalkaan.

Myös koko on vähän eri kuin Oasissa. Otin puoli numeroa pienemmän Iatin. Tenayan kengän ei kuulemma pitäisi hirveästi venyä mutta saman koon Iati olisi kyllä jäänyt turhan väljäksi, varsinkin kuin kantapää ei ole yhtä istuva. Lestiltään Iati on todella kapea. Itsellenkin melkein liian kapea. Synteettisen- ja aidon nahan yhdistelmä puuvillaisen päällisen kanssa saa kyllä kengän tuntumaan jalkaan aika pehmeältä mikä antaa anteeksi kapeaa lestiä. Ehkä juurikin kapean lestin ja pehmeän päällisen ansiosta kenkä istuu jalkaan kuin sukka. Niinkuin sanoin jo aikaisemmin, niin tuntuma on aika hyvä mutta tarkkuus ei valitettavasti ole ehkä ihan samaa luokkaa edeltäjänsä kanssa. Tuntuu että kenkä on niin kapea ja nuolimainen kärjestä, ettei oikein tahdo saada kunnolla painetta pieniin jalkaotteisiin. Kenkä tuntuu välillä ikäänkuin muljahtavan pois otteelta. Tämä ongelma on kumminkin vain kaikkein pienimmillä jalkaotteilla. Sisällä kiivetessä en ole vastaavaa huomannut. Ja voihan ongelma johtua myös omasta jalkatekniikastani 😉

IMG_7297

Pari kuukautta kenkää käyttäneenä en ole huomannut vielä juuri mitään kulumisen merkkejä. Kenkä tuntuu yhä lähes pakasta vedetyltä. Kiipeän Iatilla kuitenkin mieluiten sisällä. Siellä se on riittävän tunnokas eikä lievä tarkkuuden puute haittaa.

Voi myös olla että en ole vaan tottunut vielä kiipeämään Iateilla ulkona ja tarkkuuden puute johtuu lähinnä siitä. En ehkä ole vielä sinut kengän kanssa ulkona. Edellinen kenkäni Scarpa Booster S on ollut luotto ulkokenkäni. Se on profiililtaan leveämpi ja tuntuma kärjessä on erilainen. Sillä pitää myös astua pienille jalkaotteille erilailla verrattuna Iatiin. Sanoisin että, Iati ei ole parhaimmillaan pienillä otteilla tai todella negatiivisillä reiteillä. Tenaya Iati on kuitenkin loistava yleiskenkä köyteen tai boulderiin. Jälleen kerran suosittelen kokeilemaan jos tulee mahdollisuus.

IMG_7296

Plussat

  • ihan hyvä tuntuma
  • sisällä kiivetessä sopivan pehmeä
  • sukkamainen istuvuus kapeaan jalkaan
  • hengittävä ja pehmeä päällinen

 

Miinukset

  • liian kapea?
  • tarkkuudessa häviää Oasille
  • kantapään istuvuus

 

 

 

Kuulumisia

No huh huh. Aika kuluu nopeasti. Edellisestä päivityksestä onkin kulunut jo taas joitain kuukausia. Blogin päivitys on jäänyt viimeaikoina valitettavan vähälle. Toisaalta, eipä niitä kiipeily -aiheisia tapahtumiakaan ole hirveästi ollut.

Kiipeilyllisesti alkuvuosi on mennyt aikalailla odotetusti. Toki muutama valonpilkahduskin on ollut. Kädet alkavat onneksi olla jo kunnossa. Murtunut ranne on ok ja oikean käden kipeä tenniskyynärpää on parantunut. Vasen kyynärpää vielä vähän vihoittelee. Kyynärpäällä ei esimerkiksi leukoja paljon vedellä eikä otelaudassa vielä roikuta. Tosin kyseiset vetelyt ja roikkumiset ovat jääneet muutenkin vähälle jo ennen loukkaantumistakin.

Voimat ovat pikku hiljaa osoittaneet pieniä palailun merkkejä ja kiipeily sujuu jo vähän paremmin. Kiipeilyn sujuvuus selittynee lähinnä sillä, että keho ja lihakset muistavat jo vähän miten kivellä ja seinällä tulee liikkua. Keskityn tällä hetkellä enemmän kiipeilyyn, enkä niinkään treenaamiseen. Ehkä treenaamisenkin aika vielä joskus tulee. Mahdollisesti jopa syksyllä kun jään lasten kanssa neljäksi kuukaudeksi kotiin. Silloin jää toivottavasti vähän enemmän paukkuja käytettäväksi kiipeilyynkin kun ei tarvitse töissä käydä. Nähtäväksi jää.

IMG_6094

Dementialla, huomaa eri kengät 😉

Tämän kauden valonpilkahduksiin kuuluu ehdottomasti Dementian kiipeäminen. Jos joku ei muista, niin juuri Dementialla yksin ollessani mursin ranteeni. Reitti menikin hieman yllärinä heti kevään ensimmäisellä sessiolla. Aluksi tuntui ettei suju yhtään. En muistaakseni saanut yksittäisenä muuvinakaan tehtyä kruksia kuin kerran. Sitten totesin, että ehkä alan joka tapauksessa vaan hakkaamaan reittiä alusta asti enkä hipsuttelemaan reitin eri osioita. Tuli huono yritys toisen jälkeen. Päätin vaihtaa vasempaan jalkaan eri kengän kun se jalka tuntui lipeävän yritys toisensa jälkeen. Heti seuraavalla yrityksellä huomasinkin seisovani reitin topissa. Olin aivan yhtä hölmistynyt reitin kiipeämisestä kuin spottaajanikin. Ilmeisesti välillä homma vaan loksahtaa arvaamatta kohdalleen ja hyvä niin.

Viimeaikoina olen innostunut köysittelystä. Näin kesän lämmöillä olen useasti valinnut sportin kiipeämisen boulderin sijaan. Varsinkin kun tuntuu, että on tullut kaikki lähiboulderit niin monta kertaa jo kierrettyä. Köyden päässä on päässyt tekemään ihan uusia muuveja kokeilemaan itselle ihan uusia reittiä. Piristävää vaihtelua.

Panostinpa jopa sen verran, että ostin uudet valjaat ja köyden. Köysittely on sen verran jännää puuhaa etten halua terävässä päässä olessani joutuvan miettiämään, että mikäs se valjaiden parasta ennen -päivä olikaan. Kaverin suosittelemat mukavat ja kevyet Black Diamondin Solution -valjaat ostin Voemalta postitse. Kiitos vaan hyvästä palvelusta.

IMG_6594

Eka 7a köydenpäässä. Suhruinen kuva johtuu videosta otetusta kuvakaappauksesta.

Köydellä olen kiivennyt ehkä kuutisen kertaa tänä vuonna. Se on enemmän kuin kolmena aikaisempana vuonna yhteensä. Kiipesinpä jopa esimmäisen köysiseiskanikin. Hurjaa hommaa. Nostan hattuani kaikkille köyden päässä roikkujille. Tuntuu sen verran jännittävältä touhulta ainakin näin harvakseltaan tehtynä. Syksyn to do -reitit taitavatkin tällä hetkellä olla enemmänkin köysipuolella. Joku hyvä läheltä löytyvä boulderprojektikin olisi kyllä kiva löytää. Köydellä kiipeäminen kun tuppaa välillä hörppäämään vähän liian paljon aikaa muilta velvotteilta.

Sellaista siis on kuulunut alkuvuoteeni. Loppuvuoden tavoitteisiini kuuluu hyödyntää kotiseinääni enemmän ja saada päästä ainakin samaan kuntoon kun missä olin ennen loukkaantumista. Mieluiten parempaan.

Kiipeilyvuosi 2015

Nyt on taas yksi vuosi paketissa. Tai oikeastaan on ollut jo pari kuukautta. Blogin päivittäminen on ollut vähän hitaanlaista viime aikoina. Tutkiskelin hieman harjoituspäiväkirjaani viime vuodelta ja kiipeilyni on vuoden aikana ollut aika vähäistä. Numeroina vuosi 2015 meni seuraavasti: ulkona kiipesin 27 päivänä ja sisällä 45. Kiipeilypäiviä yhteensä 72. Muutama lähetys. Monta reittiä jäi lähettämättä. Yksi murtunut ranne. Yksi kipeä tenniskyynärpää.

Ranne alkaa olla nyt aikalailla ok. Suuremmaksi ongelmaksi on muodostunut toiseen käteen muodostunut kivulias tenniskyynärpää joka haittaa tehokkaasti harjoittelua. Ja itseasiassa nyt kun olen hieman varonut oikean käden tenniskyynärpäätä, niin huomaan myös vasempaan kyynärpäähän saman vaivan hiipineen. Epämiellyttävä kierre. Ensimmäisiä kertoja kun kävin kiipeämässä kipsin pois ottamisen jälkeen täytyi todeta, että kaikki voima vasemmasta kädestä oli hävinnyt. Samoin kiipeilytuntuma yleisesti.

Talvikauden tavoitteena oli alunperin treenata itseni siihen kuntoon kun olin ennen onnettomuutta. Realistisempi tavoite olisi varmaan yrittää päästä siihen kuntoon syksyksi. Sen verran kaukana tavoiteltu kunto  tuntuu vielä olevan. Pitää yrittää edetä rauhassa ettei tulisi muita vaivoja.

Taisin olla kiipeämättä melkein kolme ja puoli kuukautta murtuman vuoksi. Niin pitkää taukoa en muista pitäneeni siiten kiipeilyn aloituksen. Kahdeksan tai yhdeksän vuoden aikana olen ehkä pisimmillään ollut 2,5 viikkoa kiipeämättä. Hassua. Tavallaan tuntui ehkä jopa hieman vapauuttavalta kun ei ollut ”pakko” lähteä kiipeämään. Ei tarvinnut perheellisenä sumplia aikatauluja. Tai kytätä säätä. Tai muuten vaan olla kokoajan menossa. Oli aikaa vain olla ja keskittyä yhdessä olemiseen ja muiden asioiden hoitamiseen.

Tosin huomasin (ja vaimo myös) ettei se murtunut ranne välttämättä ole ihan hirveän kätevä juttu jos pitää nostella ja hoivata alle vuoden ikäisiä kaksosia ja kolmevuotiasta pikkuneitiä. Ja muutenkin se kyllä hankaloittaa elämää huomattavasti. Täytyy kumminkin olla tyytyväinen ettei käynyt huonommin. Monta vuotta on tullut kipeiltyä ilman minkäälaisia onnettomuuksia. Toki on muutama venähtänyt nilkka ja kipeä sormen nivel ollut. Ja lukuiset kiviihottumat sekalaisissa paikoissa. Mutta nyt olisi oikeasti voinut käydä hyvin huonosti. Ensi kerralla otan spottaajan mukaan kun samaiselle probleemalle menen mistä tipuin.

Mutta hei, yritetään vielä hetki nauttia sisäkiipeilystä sillä ulkokausihan on oikeasti ihan nurkan takana. Osa on jo ulkokauden päässyt avaamaan etelämmässä. Jospa ne lumet täältäkin kohta sulavat. img_8362.jpg

 

 

 

Hupsistakeikkaa

Viime syksyn kitkat meni vähän ohi perhekiireiden takia. Täksi syksyksi oli kovat odotukset ja kova hinku päästä ulos lähettämään tai ainakin yrittää lähettää omia projekteja. Olin jopa nostanut hieman harjoituskertoja jumppaamalla omalla kotiseinällä. Sitten kävi huono tuuri.

kuva(1)

Huonona tuurina pidän sitä kun kantaa yksin kaikki omistamansa pädit (4 kpl) metsään, sijoittaa ne mielestään hyvin ja silti onnistuu jalan lipsahtaessa tippumaan kaikkien pehmusteiden ohi kivikkoon.

Huono tuuri. Kahden röntgenkuvauksen ja yhden magneettikuvan jälkeen todetaan ranteessa murtuma. Paska. Murtuma on onneksi kuitenkin hyvälaatuinen ja kipsi on seuranani vain neljä viikkoa. Syksyn tavoitteet menee auttamatta uusiksi. Ja ehkä keväänkin. Katsotaan nyt rauhassa. Paska.

kuva(2)

Alennusta Friction Labs -mangnesiumista

blends-icons_large

Hei kaikki kiipeilevät tytöt ja pojat! Nyt olisi hyvä tilaisuus päästä kokeilemaan erittäin laadukasta magnesiumia tarjoushinnoin. Kun tilaat äskettäin arvostelemaani erinomaista kitkajauhetta, niin saat alennusta 15% kaikesta tilaamastasi syöttämällä alennuskoodin: kiipeilypaivakirja2015. Arvostelu täällä , tilaamaan pääset tästä . Suosittelen kokeilemaan. Et tule pettymään.

Arvostelu: Friction Labs -magnesium

kuva(1)Minulla hikoilee sormet. Siis oikeasti hikoilee sormet. Välillä ihan älyttömästi. Sisällä kiivetessä välillä tuntuu, että sinä aikana kun kävelee mankkauspisteeltä kiivettävän reitin juureen, niin mankka on jo hävinnyt käsistä. Lähdepä siinä sitten lipsuttelemaan reittiä ylös.

Tästä syystä johtuen olen kokeillut jos jonkinlaisia kikkakolmosta mikä auttaisi käsien hikoiluun. Olen kokeillut varmaan seitsemää eri kuivamankkaa ja useita erilaisia nestemankkoja. Antihydraliakin on tullut kokeiltua. Sekään ei tuntunut auttavan juuurikaan. Tulihan siitä mukavan paksu ja hikoilematon iho mutta heti kun nahka sormista kului hiukan niin hikoilu alkoi uudestaa. Ehkä antihydralilla pitää tehdä vielä lisää kokeiluja kun mikään muu ei tunnu auttavan.

Edellämainitusta syystä kiipeilymaailman hehkutusta osakseen saanut Friction Labs -mankka vaikutti kiinnostavalta tuotteelta. Ja totta puhuen välillä sormieni hikoilu ottaa niin kovasti päähän, että olen melkein valmis kokeilemaan mitä tahansa joka hiukankin auttaisi.

Mistä siis Friction Labsin mankasta on kysymys? Valmistaja kertoo sivuillaan, että kaikki mankka sisältää magnesiumia ja lisäksi kalsiumkarbonaattia (ns. liitutaulu liitua). Mitä enemmän magnesiumia kiipeilyyn käytettävä mankka sisältää, sitä paremmin se sitoo kosteutta itseensä eli parantaa pitoa. Kalsiumkarbonaatti taas ilmeisesti muuttu liukkaaksi ja limaiseksi kostetta kohdatessaan. Tuntuu hassulta että juuri sitä pitää sitten sekoittaa kuivaavan magnesiumkarbonaatin kanssa. Omien sanojensa mukaan FL valmistaa markkinoiden puhtainta ja näin ollen laadukkainta mankkaa. Kuva Friction Labsin sivuilta.

Chalks tested include Bison Ball, Metolius Super Chalk, Evolv, and Metolius Block

Chalks tested include Bison Ball, Metolius Super Chalk, Evolv, and Metolius Block

Käytännössä tämä tarkoittaa, että FL -mankan pitäisi pysyä käsissä kauemmin kuin tavallisen mankan. Eli mangnesiumia kuluisi vähemmän ja kädet pysyvät kuivempana. Kuulostaa hyvältä. Tuumasta toimeen ja tilaamaan.

Valittavana oli kolmea eri karkeusastetta: Unicorn Dust (hieno jauhe), Gorilla Grip (rouhetta ja palaa) ja Bam Bam (isompia paloja ja rouhetta). Itse otin gorillaa. Hieman hirvitti tavallista korkeampi hinta sillä postikuluineen hintaa 258g painavalle pussukalle tuli 37€.Mutta ehkäpä se on sen verran parempaakin. Ja niin kun sanoin, niin olen valmis kokeilemaan melkein mitä tahansa.

Paketti saapui yllättävänkin nopeasti. Mankka oli pakattu kivaan kiiltävään pussiin ja siinä oli kiva gorillan kuvakin ja kaikkea. Tuli tarraakin ja hihamerkkiä mukana. Avasin tärisevin käsin pussin ja odotin suuren valoilmiön purkautuvan pussista naamalleni kuin siinä eräässä Indiana Jonesin elokuvassa kun pahat sedät avaa kadonnutta arkkia. No, pussissa oli mankkaa. Ihan tavallisen näköistä mankkaa.

Kokeiltuani ekaa kertaa voin todeta sen olevan kyllä aika pirun hyvää mankkaa. Tuntuu huomattavan kuivemmalta omaan käteeni kuin mikään muu tähän asti kokeilemistani. Ja kyllä, se pysyy käsissä huomattavasti kauemmin kuin mikään muu kokeilemani mankka. Kokeilin FL:n tavaraa myös kiivetessä lämpimällä kesäkelillä erästä reittiä jonka kanssa olen joskus aika paljon taistellut. Uskon vilpittömästi, että lähetyksessä auttoi tämä uusi puhtaampi magnesium. Tavallinen mankka loppui käsistä ainakin kahta muuvia ennen FL:n mankkaa. Ero oli mielestäni selkeä. Kokeilin jopa laittaa toiseen käteen tavallista mankkaa ja toiseen Friction Labsin mankkaa. Ja taas tavallinen mankka kostui läpi huomattavan paljon nopeammin kuin FL:n. Koe suoritettiin siis otteisiin koskematta.

Kyllähän ne käden vieläkin hikoilee mutta tämä pysyy käsissä kyllä paremmin ja sitoo kosteutta paremmin. Hinta hieman vieläkin hirvittää mutta kuinka monta pussillista sitä mankkaa nyt oikeasti vuodessa menee? Minulla ei niin monta, että sillä olisi mitään merkitystä.

Vaikka Friction Labsin mankka on ehkä parasta mankkaa tällä hetkellä, niin ei se sitä kiipeilijän greidiä automaattisesti itsekseen nosta. Se onko FL:n mankka hintansa arvoinen saa kukin päättä itse. Ainakin minun kiipeilystä se tekee nautittavampaa. Siitä olen valmis hieman maksamaan.

P.S. Lue täältä miten saat alennusta tilatessasi Friction Labsin tuotteita.