Vahva kuin Herkules!

Tai ainakin riittävän vahva kovalla projektoinnilla ja yrityksellä yrityksen perään siirtämään Herkuleksen kiivettävien reittien listalta kiivettyjen reittien listalle. Jossain aikaisemmassa postauksessani olen puhunut tunteesta joka tulee kun kovalla työllä saavuttaa jotain joka on aluksi pitänyt liki mahdottomana. Mahtava tunne! Herkuleksen viimeistä pari muuvia tehdessäni en saattanut uskoa, että tulikohan tämä nyt oikeasti kiivettyä.

Ja kiitos kuuluu myös hienolle porukalle. Ensin Juho kiipesi näytöstyyliin Herkuleksen toistamiseen. Tämän innoittamana Pekka kiipesi sen heti perään suunnilleen toisella kunnollisella yrityksellä lämmittelyiden jälkeen. Työjuhta Harri taisteli reitin myös edellisistä suorituksista innoittuneena. Tässä kohtaa olin iloinen kavereiden puolesta mutta samalla pieni epävarmuuden häivähdys kutitteli takaraivossa tutkiessani oikean käden nahan tilannetta ja yhä kasvavaa pumpin tunnetta lihaksissa. Näinköhän käy taas kuin niin monta kertaa aikasemminkin.

Sitkeä työ tuotti kumminkin tällä kertaa tulosta ja sain siirrettyä Herkuleksen myötä omaa redpoint maksimiani plussan verran eteenpäin. Kiven päälle päästyäni saatoin jopa hieman herkistyä. Mutta vain hetkeksi.

Loppukanettina sanottakoon, että hieno tapa päättää kausi. Tai voihan olla, että vielä on jotain ulkokelejä tiedossa mutta en usko tätä tunnetta enää tämän vuoden puolella ylitettävän. Kiitos osallistujille.

Videotakin saattaa olla jossain vaiheessa tulossa. Sitä odotellessa kuvakaappaus. Taas. Kuvassa Harri on juuri tehnyt kruksimuuvin hyllylle. Jalka korkkasi mutta mies on väkevä. Puristusta löytyy.

Niin joo. Vielä siitä toppauksesta mitä on peloteltu. Kyllä kruksi on se hyllylle pääsy. Muuvit siitä edespäin eivät ole vaikeita mutta kyllähän siellä on jo vähän ilmaa jalkojen alla.

5 thoughts on “Vahva kuin Herkules!

  1. Onnea! Kova tikki ja kovalla työllä! Tiiän tunteen, kun onnistuminen tuntuu kaiken projektoinnin ja vaivannäön arvoselta.

  2. As I can understand, you sended Herkules?? Congratulations my friend!! =)//Johan

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s